Musiikki

Musiikki



”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.” Kol. 3:16. Musiikkityön tehtävänä on luoda Polvijärven seurakuntaan rikas musiikkielämä, jonka keskuksena toimii jumalanpalvelus. 

Musiikilla korostetaan kirkollisten toimitusten jumalanpalvelusluonnetta sekä pyritään elävöittämään seurakuntatilaisuuksia musiikin keinoin. Tärkeä työ on myös seurakuntalaisten aktivointi tulla toteuttamaan musiikkia seurakunnan tilaisuuksiin. Musiikkityö antaa myös mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, jossa voi nauttia yhdessä tekemisen ilosta ja virkistyä henkisesti ja hengellisesti. 

Viikottain kokoontuvia musiikkiryhmiä seurakunnassamme on tällä hetkellä kolme. Musiikkiryhmät esiintyvät jumalanpalveluksissa ympäri vuoden. Kirkkokuoro harjoittelee maanantai-iltaisin seurakuntatalolla. Laulamme 3-äänisesti perinteistä kuoromusiikkia. Päiväkuoron harjoitukset sijoittuvat keskiviikolle. Tällöin laulamme yksiäänisesti. Keskiviikkoisin kokoontuu myös jousiyhtye. Viikottain kokoontuvien ryhmien lisäksi meillä on hieno joukko vapaaehtoisia, jotka tulevat yksittäisinä avustajina tai projektiluontoisina ryhminä virkistämään jumalanpalvelusten musiikkeja.

Konsertteja on tarjolla varsinkin suurina kirkkopyhinä Jouluna ja Pääsiäisenä. Yhteislaulutilaisuuksia järjestetään keskimäärin kolme kertaa vuodessa, esimerkiksi kesällä, Pyhäinpäivänä ja Jouluna.

Kanttorina toimii Markus Ratilainen.






Polvijärven seurakunta

Polvijärven seurakunta  
Pappilantie 6, 83700 Polvijärvi 

Avoinna ma klo 9-12, ti ja ke 13-15 

Kirkkoherranvirasto
matkapuhelin 013 631 018

polvijarven.seurakunta[at]evl.fi

Taloustoimisto
p. 050 358 1076



(c)2018, All Rights Reserved